Jeeee! Tänään se taas alkaa!
The Voice of Finland oli mun mielestä viime vuoden yksi parhaista ohjelmista ja tulipahan sitä käytyä ihan paikan päällä seuraamassa Turun Logomossa yhtä finaalilähetystäkin =).
Käynnistä kirjoittelinkin keväällä ja voit käydä lukemassa siitä täältä.
Eiköhän sitä tänä keväänäkin pidä lahteä Logomoon, jos vaan samanlaisia matkoja Tampereelta tehdään =). Viime keväänä meidän piti lähteä isommalla kaveriporukalla, mutta porukka typistyi vain minun, ystäväni ja meidän Sannin reissuksi. No, toivottavasti tänä vuonna saadaan päivä paremmin kaikille sopimaan.
Meidän "Dream team" (ystäväporukkamme, jolla kaikkea kivaa touhuamme) oli kaikki kokolailla täysillä koukussa tuohon ohjelmaan ja pidimmekin TVoF kisastudioita, kun finaalit olivat käynnissä =). Aikas kivaa! Ainakin saa hyvän syyn istua iltaa ja nauttia hyvästä musiikista, ystävien seurasta, ruoasta ja vähän juomastakin =)
Mutta mukavaa perjantai-iltaa kaikille teille ihanille ja eiköhän nautita The Voice of Finlandista! Kohta kipin kapin sohvalle!
perjantai 4. tammikuuta 2013
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Vauvajuttuja
Laskettuun aikaan ei ole enää kuin muutamia päiviä.. <3
Sunnuntainan heräsin todellisuuteen, että jotain kai pitäisi valmistellakin tulevaa vauvaa varten. Jotenkin joulu vei ajatukset ihan muualle, kun oli kaikkea muuta kiirettä. Mutta nyt kun on ehtinyt vähän hengähtää on tullut huomattua, että eihän tätä aikaa liiemmilti ole.
Maanantaina lähdin aamusta kaupoille hakemaan viime hetken hankintoja. Meiltä esim. puuttui pinnasängyn patja ja muuta jokseenkin oleellista ja hyödyllistä..
Eilen sain sängyn laitettua valmiiksi, lakanat silitettyä ja pedattua.
Sunnuntainan heräsin todellisuuteen, että jotain kai pitäisi valmistellakin tulevaa vauvaa varten. Jotenkin joulu vei ajatukset ihan muualle, kun oli kaikkea muuta kiirettä. Mutta nyt kun on ehtinyt vähän hengähtää on tullut huomattua, että eihän tätä aikaa liiemmilti ole.
Maanantaina lähdin aamusta kaupoille hakemaan viime hetken hankintoja. Meiltä esim. puuttui pinnasängyn patja ja muuta jokseenkin oleellista ja hyödyllistä..
Eilen sain sängyn laitettua valmiiksi, lakanat silitettyä ja pedattua.
Roope on tykännyt vierailla "pikkuvauvan" sängyssä ahkerasti =), joten lakanat eivät ole enää niin kovin siloiset... mutta halua häntä kieltääkään, kun on niin innoissaan vauvasta ja ettei nyt sitten tule mitään kielteistä..
Eilen kävin hakemassa varastosta Roopen vanhoja vaatteita. Surukseni huomasin, että ne ihanat pikkubodyt, joita olisin halunnut sieltä käyttöön ottaa, olivat kellastuneet kauluksista, eivätkä lähteneet edes pesussa =( . Nyt siis vauvanvaatevarasto on melkoisen pieni, mutta kyllä me näillä alkuun päästään. Olen nimittäin ihan järjetön lastenvaatefriikki ja nyt ihan tietoisesti yrittänyt himmata oikein kunnolla vaatteiden ostoa.. Ehkä ole himmannut jo liiankin kanssa... jaksaisikohan sitä lähteä vielä vähän kaupoille... =)
tiistai 1. tammikuuta 2013
Loppuvuoden tunnelmia
Vuosi 2012 sujahti päätökseen huomaamatta.
Teputin 100 lasissa viimeisen viikon ennen joulua leipoen, siivoten, leipoen, hamstraten lahjoja, leipoen, siivoten, leipoen jne..
Joulun pyhät lepäilinkin sitten vaan sohvalla rättiväsyneenä =)
Leipomisen aikaansannoksia
Joulukukat maailman ihanimmasta kukkakaupasta, Kukkaikkunasta
Jouluaattoaamun perheen puurohetki <3
Uusi vuosi tuli sattuneesta syystä juhlistettua tänä vuonna aikas rauhallisesti. Toki niinhän se on kyllä edellisinäkin vuosina vietetty. Tapana on ollut, että meillä on paras ystäväni ja parhaimpia ystäväpariskuntiamme.
Onnellista ja ilon täyteistä vuotta 2013 <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)