tiistai 11. joulukuuta 2012

Piparkakkuja

Tänään oli vihdosta viimein päivä, että sain tehtyä piparkakkutaikinan. En ole koskaan ostanut piparkakkutaikinaa valmiina vaan teen sen aina itse äitini "perinnereseptillä", joka on siis jostain hänen mummonsa reseptivihkosta aikoinaan kaivettu.

Minulla on ollut jo monena vuotena perinteenä, että Itsenäisyyspäivänä leivotaan piparkakut ja Muumitalon osat. Tänä vuonna en vaan jotenkin ehtinyt tuolloin leipoa, vaikka kotona olenkin =).



Piparkakkutaikina

3 kananmunaa
4,5 dl sokeria
400 g voita sulana
1 dl siirappia
11 dl vehnäjauhoja
3 dl perunajauhoja
3 tl soodaa
1 rkl kanelia
1,5 rkl neilikkaa jauhettuna 
 

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää siihen sulatettu voi ja siirappi. Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita hyvin.
Sitten vaan jääkaappiin jähmettymään yön yli ja odottamaan leipomista =)







Pieni sormi on näemmä käynyt jo hiukan maistelemassa.. =)


No mutta nyt taikina on tehtynä ja jähmettymässä jääkaapissa huomista leipomista varten. Nyt jo melkein "ahdistaa" tuon piparitalon tekeminen, "maalaaminen" ja kokoaminen... No, eiköhän siitä tänäkin vuonna selvitä. Rima vaan tahtoo nousta joka vuosi aina vähän korkeammalle... =)

maanantai 10. joulukuuta 2012

No nyt sitä ollaan toista viikkoa äitiyslomalla <3.
Vielä sitä ei edes oikein osaa ajatella ja ajatus tuntuu aika ihmeelliseltä. Tuntuu vaan et oon pari päivää lomalla töistä. No, eiköhän se tästä pikkuhiljaa =)

Rakkaat ystäväni järjestivät minulle ihanat yllätysbabyshowerit marraskuun alussa. Olin itse menossa vain kahden ystäväni kanssa viettämään leppoisaa tyttöjen iltaa, näistä tytöistä toisen äidin 2. asunnolle. Meidän piti tehdä yhdessä ruokaa, saunoa ja katsoa leffaa tms. =)
Tullessani vähän myöhässä, minut pyydettiin ottamaan terassilta juomia ja sieltä löytyikin 4 ystävää lisää =). Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen =).

Ilta oli aivan mieletön! Oli ihanaa ruokaa, lahjoja, saunaa ja jutustelua =). Kuvailu jäi puhelimien varaan, koska kamera, joka oli mukana, ei suotunut yhteistyöhön.





Tytöt olivat tehneet ihania fajitaksia, Welcome baby -pikkuleipiä, rocky road suklaata, brownies -paloja ja yöksi oli vielä juustoja ja keksejä! Ihanaa!

Isot halaukset ja kiitokset vielä koko ihanalle porukalle! Olette rakkaita!



Blogihiljaisuus

... pahoittelen tätä blogihiljaisuutta! 
Sain jo tiukkaa "palautetta" muutamalta ihanalta vakkarilukijalta, et miksi 5th lounge on niiiiin hiljainen.
Minulla on ollut hieman ongelmia kuvien ym. kanssa, mutta nyt luulen että ongelmat on ratkaistu, joten tämä hiljaisuus saa nyt siirtyä =)
Ideoita ja asioita on paljon kerrotavana, joten malttakaa vielä hetkinen niin bloggauksia rupee syntymään =)

Palailen ihan piaaaaannnn... <3 <3 <3

tiistai 6. marraskuuta 2012

Laukkuja, laukkuja

Vietin pari viikkoa sitten synttäreitäni. Joo, taas tuli se maaginen 24 v täyteen :)
Olen pitkään haikaillut Korsin konjakin värisen laukun perään (tai minkä / kenenkä muun ruskean laukun), mutta en ole raaskinnut ostaa.
Synttäriaamunani, herätyskellon soidessa, mieheni kantoi minulle "kulta"-valkoraidallisen paperikassin sänkyyn.. Kyllä! Juuri sen tamperelaisen putiikin kassin :)






Ja siltä kassistä löytyi tällainen dustbag... 

Ja sieltä dustbagista...


MK:n Hamilton Multi-function Tote <3




Eikös ole aikas ihana? :)

Ehkä paras syntymäpäivälahja ikinä!

No, mutta ei ne laukkusynttärilahjat siihen vielä loppuneet. Äidiltäni sain ihanan mustan Ted Bakerin clutchin. Musta "kunnon" clutch minulta onkin puuttunut, joten tämäkin tuli tarpeeseen :)




Hamilton Tote on jo kovassa käytössä ja tykkään siitä niin paljon. Ensin tuntui, että se on ahdas, kun olin tottunut "säkkimäiseen" DKNY:n kassiini. Mutta se ei ole ollenkaan ahdas, vaan aivan loistava!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Sisustusjuttuja

Meillä on ollut muutaman vuoden valkoinen Innovationin Splitback -sohva meidän ns. takkahuoneessa. Olemme haaveilleet, mutta emme ole saaneet aikaiseksi hankkia sen kaveriksi saman "sarjan" nojatuolia. Nyt sitten muutama viikko sitten vihdoin saimme kyseisen tuolin hankittua. Samaan syssyyn minun piti käydä tamperelaisessa Design Boulevardista ostamassa, myöskin jo jonkin aikaa haaveilemani, Hayn Tray pöytä. Olen ihaillut noita pöytiä, mutta sille ei ole oikein ollut paikkaa meillä. Nyt sillekin löytyi oikein hyvä tila, niin pitihän se täyttää :)









Kuvissa näkyvät ihanat harmaat tyynyt ovat Finlaysonilta. Sävy on juuri minun mieleeni ja ne ovat ihanaa kangasta. Löysin tyynyt Finlaysonin poistopäiviltä syyskuussa, mutta muutamalle onnekkaalle niitä vielä löytyy Tampereen Finlaysonin myymälästä.

Hullujen päivien löytöjä..

Hulluista päivistä on jo aikaa, mutta nyt vasta saan kerrottua mitä sieltä jäi käteen. Aika vähän tällä kertaa.. Olen yleensä saanut tosi hyvin ostettua sieltä jo valmiiksi joululahjoja, mutta tänä vuonna saalis jäi aika pieneksi. 

Paras löytö itselle oli ehdottomasti Henry Lloyd mekko. Tykkään siitä ihan hirveästi. Olen vielä syksyn yrittänyt etsiä neulemekkoa, joka menisi hyvin tällä pienellä vauvavatsallakin, ja tuo HL mekko on kyllä loistava. Kuvaa en mekosta nyt saanut, koska se on ollut niin kovassa käytössä, että on tällä hetkellä pyykissä.
Kotiin löytyi taas vakio-ostos; Gantin kylpy- ja käsipyyhkeitä. Harmi vaan, että vaikka olin ensimmäisten joukossa (hullu minä!) harmaita kylpypyyhkeitä sain vain kaksi, otin sitten kaksi valkoista niiden lisäksi. Onneksi valkoisissa oli kanttaukset harmaalla (ja harmaissa päinvastoin), niin menettelee yhdessä.



Sanni löytyi kivat Vagabondin nilkkurit, Roopelle ne perinteiset Benettonin paidat ja college housut. Noita paitoja tuli taas hamstrattua vähän joulupaketteihinkin. 
Siinähän ne suuret ostokset sitten melkein olikin. Muutamia muita pikkujuttuja, muttei mitään kovin ihmeellistä.


torstai 4. lokakuuta 2012

Haamuja, haamuja, haamuja...

Iiiik, Hullujen päivien kuvaston linkki oli paukahtanut sähköpostiin ja oli heti pakko selailla läpi...
Tänään on pakko pitää siivouspäivä, jotta huomenna kun tulee töistä kotiin, saa heittäytyä sohvalle tekeen katalogiostoksia... Aikas kivoja juttuja löytyi jo nyt :)
 




keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Roopen huone uusiksi

Pari vuotta olen "tuskaillut" tuon meidän pojan huonetta. Huone vaatisi aikasmoista stailausta. Tapetti on vähän liian pikkulapsimainen, joka paikka on täynnä roinaa ja siivous on melkein mahdotonta, koska taso on täynnä lego aluksia, joita ei voi rikkoa.

Viime viikolla päätinkin, että nyt on operaatio aloitettava. Perjantaina käytiin hakemassa sinne Ikeasta Malm -lipasto, johon sain melkoisen paljon tavaraa sisään. Lauantai kuluikin tavaroiden järjestelemisessä, mutta olen kyllä tyytyväinen =). Alku on ainakin mielestäni hyvä.


Vanhat Booboo -taulut, joista luovutaan,
 kun saadaan alla oleva seinä maalattua


Booboo päiväpeitto kävi pieneksi, kun sänkyä piti pidentää, joten
Jolla -sänky ilman päiväpeittoa


Uusi lipasto


Pupu ja pulpetti


 Legot vanhassa hyllykössä arvoisillaan paikoillaan. 
Hyllykkö oli aiemmin vaakatasossa.
(Ikea, Expedit)


Super Hero legoilla on oma hylly =)


Tokat Converset, farkkukoirat & NewYork Yankees baseball maila
(missähän pienimmät Converset on??)


"Olen näissä kuvissa vielä niin pieni..


.. <3"



Nyt pitäisi vielä maalata seinät. Keksiä verhokangas ja päiväpeitto.. Niin kyllä se siitä! =)

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Viime päivien touhuilua

Ihanaa, poitsu näyttäisi olevan taas oma itsensä. Nyt vaan pitää toivoa, että tauti tai mikä se sitten ikinä olikaan, olisi mennyttä. Ainakin nyt näyttää hyvälle =)

Meidän viime viikko kului vauhdikkaasti, vaikkei "isi" ollutkaan kotona. Jotenkin en edes huomannut, että viikko hurahti niin hujauksessa. Olin kylläkin ahtanut, jos jonkinmoista tekemistä iltoihin. Mitäs me sitten hommailtiin..

Sain työkaverilta muovikassillisen omenoita ja päätinkin ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä omenahilloa. Nams!



Haettiin kissojen ja koirien kanssa jääpaloja ympäri ämpäri, et Sanni sai tehtyä meille supermakoisat frappuccinot =) .. tilanteen pelasti lopulta Laura =)



 Intoiltiin, kun Roopelta lähti eka hammas <3 


Järkkäiltiin miehen synttäreitä..



.. eli aikas haipakkaa se viikko vaan taas riensi. Ja nyt ollaan taas jo puolivälissä uutta viikkoa.



Mukavia työpäiviä tai kotipäiviä, missä sitten menettekin <3



tiistai 11. syyskuuta 2012

Pikakuulumisia

Tänään piti niin päivittää kunnolla kuulumisia tänne, mut toisin sitten kävi.
Meitin poitsu on ollut pari päivää ihan veto pois (jollainen ei oikeesti koskaan ole). Mennyt suoraan hoidosta kotiin tultaessa viltin alle sohvalle ja vaan loikoillut. On ollut ihan kuin kovassa kuumeessa ilman sitä kuumetta. Tänään minun töistä tullessa, hän alkoi yhtäkkiä itkeä hirveästi ja valittaan pääkipua, joten soitin Koskiklinikalle ja sain meille lääkärin. Ehdittiin onneksi vielä labraankin, mutta kokeista ei onneksi löytynyt mitään, vaikka jo kaikennäköistä epäiltiinkin. Nyt vaan lepoa, lepoa, lepoa ja toivotaan ettei tauti pahemmaksi muutu.


Murukultanen <3


maanantai 3. syyskuuta 2012

Harmaa maanantai

Yhyy, joudun viettämään tämän viikon työreissuleskenä, kun mies lähti viikoksi Lontooseen opiskelemaan uusia juttuja töihin liittyen.
Näin yksin arkea pyörittäessä, huomaa miten paljon toisesta on apua, vaikkei sitä aina osaa arvostaakaan. Tai ehkä arvostaakin, mutta eipä tule sitä liian usein kerrottua tai kiitettyä. Itselläni on ainakin huono tapa huomautella pikku asioista, vaikka mun mies on maailman paras <3. 

Parin viime päivän aikana on tullut mietittyä, kuinka vähän sitä muistaa arvostaa näitä ihan arkisia asioita. Tulee pidettyä toista itsestään selvyytenä, kuten myös omaa ja läheisten terveyttä, rakkaita ihmisiä, omaa kotia ja kaikkea mitä meidän tavalliseen arkeen kuuluu.




 


A; I <3 You

tiistai 28. elokuuta 2012

Lasten synttäreitä

Meillä on taas menossa parin viikonlopun synttäriputki. Viikko sitten juhlittiin Viviania sekä Pinjaa ja Patrikia ja tänä viikonloppuna Matiasta.
Vivven synttäreillä jäi kuvailut vähän toisalalle, kun näki pitkästä aikaa ihanan ystävän (tai olihan siellä monta muutakin ihanaa ystävää) ja piti vaihtaa kuulumisia oikein kunnolla.
Nyt tänä viikonloppuna Matiaksen  7v synttäreillä tuli otettua herkullisista tarjoiluista kuvia. Herkkujen takana oli taas rakas ystäväni Laura ja hänen äitinsä, jotka olivat loihtineet mielettömiä tarjottavia... taas kerran.
Edellisen kerran kerroin heidän aikaansaannoksistaan Lastenkutsuja bloggauksessa, jossa päätähtenä oli kummityttömme Anna <3.


 


 Matiaksen tekemiä Angry birds hahmoja, eikös ole upeita? 




keskiviikko 22. elokuuta 2012

Tänään..

... aion istua pitkän illan sohvan nurkassa ja nauttia, kaikesta kivasta mitä postilaatikosta tänään löytyi =)

Leivontakirja, uusi Olivia ja vieläkin uudempi Costume!


Viime viikolla, kun haimme yksi aamu Sannille, meidän lukion ykköluokkalaiselle, MAOLin taulukkokirja (just =) ), näin Stockmannilla Macaronit, kuppikakut & kakkutikkarit -kirjan. En kuitenkaan silloin sitä raaskinnut ostaa. Kotiin tultuani reseptit vaan pyörivät päässäni ja minun oli pakko etsiä kirja netistä, josta sen myös sitten samantein tilasin... -ja tänään se kolahti postiluukusta.. IHANAA!
Ihania ohjeita ja kuvia!

Kuulostellaan!!

5th Lounge -uusi ilme

Mitäs pidätte pienistä uusista muutoksista?
Kuvien muokkaamisesta vastasi meidän perheen "koodari" Sanni =),  joten suuri kiitos kuuluu hänelle. Kiitos Sanni <3

Mun mielestä aikas hieno mm. tuo yläbannerin kuva... NY <3

Laittakaapas kommetteja, mielipiteitä.. tykkäättekö tekstissä enemmän isoista vai pienistä kuvista?



maanantai 20. elokuuta 2012

Kurkistus Kors -laatikoihin..

Kerroin teille viimeksi superlöydöistäni Cottonin alesta.
Nyt voisinkin hieman esitellä mitä niistä ihanista peperikasseista ja laatikoista löytyi..




 kultaiset ballerinat



nilkkurit



ja toiset nilkkurit 

No, mistäs sanotte, eikös ole aikas ihania? =)