tiistai 11. joulukuuta 2012

Piparkakkuja

Tänään oli vihdosta viimein päivä, että sain tehtyä piparkakkutaikinan. En ole koskaan ostanut piparkakkutaikinaa valmiina vaan teen sen aina itse äitini "perinnereseptillä", joka on siis jostain hänen mummonsa reseptivihkosta aikoinaan kaivettu.

Minulla on ollut jo monena vuotena perinteenä, että Itsenäisyyspäivänä leivotaan piparkakut ja Muumitalon osat. Tänä vuonna en vaan jotenkin ehtinyt tuolloin leipoa, vaikka kotona olenkin =).



Piparkakkutaikina

3 kananmunaa
4,5 dl sokeria
400 g voita sulana
1 dl siirappia
11 dl vehnäjauhoja
3 dl perunajauhoja
3 tl soodaa
1 rkl kanelia
1,5 rkl neilikkaa jauhettuna 
 

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää siihen sulatettu voi ja siirappi. Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita hyvin.
Sitten vaan jääkaappiin jähmettymään yön yli ja odottamaan leipomista =)







Pieni sormi on näemmä käynyt jo hiukan maistelemassa.. =)


No mutta nyt taikina on tehtynä ja jähmettymässä jääkaapissa huomista leipomista varten. Nyt jo melkein "ahdistaa" tuon piparitalon tekeminen, "maalaaminen" ja kokoaminen... No, eiköhän siitä tänäkin vuonna selvitä. Rima vaan tahtoo nousta joka vuosi aina vähän korkeammalle... =)

2 kommenttia: