Ystäväni Suvi "kutsui" minut viime syksynä Pinterestin. Kävin silloin luomassa profiilin, mutta en silloin oikein innostunut (tai ymmärtänyt) koko sivuston tarkoitusta. Tammikuussa lähdin kuitenkin seikkailemaan sivuille uudelleen taas Suvin innoittamana, lähinnä kai etsimään ristiäiskakkuideoita ja uppouduin täysin Pinterestin maailmaan. Minulla saattoi mennä monta tuntia etsien kuvia ja ideoita. Se oli myös mukavaa "ajanvietettä" vauvaa syöttäessä =).
Pinterestistä olen löytänyt ihania ideoita mm. ristiäisiimme, josta postailenkin ihan lähiaikoina. Se toimii myös loistavana idea- tai unelmakansiona, jonne voi keräillä, löytää ja luoda jos jonkinlaisia kuvakollaaseja esim. uuden asunnon sisutamiseen, remontointiin tai vaikkapa juuri juhlien järjestämistä varten.
Mitäs mieltä te olette Pinterestistä? Onko muita hurahtaneita? =)
p.s. sivussa olevasta linkinstä pääsette parilla klikkauksella tutustumaan Pinterestiin ja vaikkapa seuraamaan minua =)
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
tiistai 23. huhtikuuta 2013
Kevät
Viime viikko kului takaisin arkeen totuttautumisessa. Kotiuduttiin Ylläkseltä mahtavan viikon jälkeen. Alkuviikosta tuntui jotenkin tyhjältä, kun olimmekin vaan oman perheen kesken. Oli niin kivaa viettää viikko ihanien ystävien kanssa. <3
Myös mies palasi töihin isyyslomansa (ja talvilomansa) jälkeen, joka on taas aikatauluttanut minun päiviäni ihan erilailla. Aamulla pitää kahden pojan voimin lähteä viemään esikoista eskariin (ja olla siellä n. 8.30 mennessä) ja taas puolilta päiviltä hakea poika sieltä.. Minimies luo välillä vähän paineita tuohon "ehtimiseen" =)
Aloitin muuten viime viikolla treenailutkin uudelleen =). Jos saisi itseään edes jonkinlaiseen kesäkuntoon.. Olen ihan tyytyväinen viime viikon panostukseeni (aloitin tiistaina); 2 x body pump 60 min, 1 x spinning 1 h 15 min. Mutta tällä viikolla pitäisi kyllä vielä petrata parilla treenillä ja seuraavan kerran on lupa herkutella vappuna, joten jos tällä nyt päästään vähän alkuun =). Tuntuu muuten ihan mielttömältä treenata taas kunnolla, eikä millään malttaisi jättää päiviä väliin.
Viikonloppuna, kun nukutin ulkona tuota meidän 3 kk ikään ehtinyttä pikkumiestä, bongasin jo ihka oikean kevään merkinkin... Ihanaa! Kyllä se (kevät ja) kesä sieltä tulee!
Ja viikon päästä on jo vappukin!

Ihanaa alkanutta viikkoa!
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Aurinkoinen Ylläs
Terveisiä aurinkoiselta Ylläkseltä =)
Meitä on todellakin ilmat suosineet. Aurinko on paistanut möllöttänyt aamusta iltaan miltei pilvettömältä taivaalta.
Matka sujui tosi hyvin, vaikka meillä tuo pieni mieskin onkin matkassa. Me lähdimme ajelemaan perjantaina Ouluun, jossa yövyimme Cumuluksessa. Lauantaina aamulla jatkoimme matkaa kohti Yllästä, toki pienien mutkien kautta. Miesten piti tehdä "must" -poikkeaminen Ruotsin puolella (???) =), ja tietenkin me naisetkin halusimme hyötyä tuosta keikasta ja samalla poikkasta nopeasti Haglöfsin outletissa. Mitään ei (vielä) jäänyt matkaan, mutta ehkä kotiin mentäessä...
Loma on sujunut loistavasti. Olemme nauttineet ulkona olosta ja hyvästä seurasta, auringosta ja lasten riemusta. Lomaa parhaimmillaan =)
Kuvat ovat puhelimella otettuja, joten pahoittelen huonoa laatua. Kameran johdon liitin oli matkan aikana painunut niin, ettei kamera ja kone suostuneet yhteistyöhön =(.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Alkuvuoden juhlia
On ihanaa ollut huomata, että täällä on ollut paljon kävijöitä (enemmän kuin aikaisemmin =)), vaikka itse olenkin ollut "poissa".
Iso ja lämmin kiitos siitä!
Meillä on ollut alkuvuodesta monta aihetta juhlaan, mm. isomman poikamme 7 vuotis synttärit =). Mihin tämä aika oikein katoaa? Juurihan hän oli samankokoinen kuin tuo pieni tuhistelija.
Roopen toivomus oli, että hän saisi lego Chima -kakun. Ja sellaisen mummu sitten teki.
Pidimme ensin lauantaina "aikuisten" synttärit ja sunnuntaina oli kaverisynttäreiden vuoro. Tänä vuonna emme pitäneet kovin isoja synttärikutsuja, koska tuo pieni mies oli vielä niin pieni. Roopen kaverisynttärit meinasivat paisua koko eskariryhmän kokoisiksi, mutta onneksi hän päätyi kutsumaan vain ryhmän pojat sekä muutaman muun tärkeän kaverin. Siltikin heitä oli 11 henkeä. Toki mielelläni olisin ottanut tyttöjäkin synttäreille, mutta oli selkeämpi tehdä rajaus poikiin, kun olen sitä mieltä että vain muutamaa ei voi jättää kutsumatta, ettei kenellekään tule paha mieli.
Mieheni oli vielä tuon kaverisynttäripäivän töissä, mutta onneksi sain rakkaan ystäväni Lauran tänne minua auttamaan (lähinnä kantelemaan tuota pientä kummipoikaansa).

Tämä ihana kortti tuli kummeiltani ja heidän lastensa perheiltä.
Kortti ja niiden taitava tekijä löytyy osoitteesta:
Käykääpä kurkkaamassa, miten ihania kortteja <3
Niitä saa myös tilata =)
omatekoista guacamolea, nams!
Pöydässä Finlaysonin Pop -kankaasta ommeltu pöytäliina.
Valitettavasti tuo harmaa kangas ei enää ole valikoimassa, mutta ihana kesäinen lime ja klassinen musta löytyy mm. kernivahakankaana.
Chima -kakku
7 kynttilää <3
Kolmen suklaankakku, vähän suttunen reuna =(
Lego-ukkoja
Kaverisynttärit
Finlaysonilta löytyy nyt tuota ihanaa elefantti -kuosia myös servetteinä..
toivottavasti tämän kuosin valikoima vaan kasvaa =)
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Niinpä niin...
... Niin se aika taas vaan on kulunut. Enkä ole saanut aikaa revittyä tänne =(.
Meidän nuorimies on ollut melkoisen vaativa tapaus. Ainakin mitä tulee aikoinaan veljeensä. Yöt kyllä nukutaan makoisasti, mutta päivät kukutaan hereillä. Toki niin kauaa en valita, kun poika nukkuu yöt niin hienosti, kun on tähän mennessä nukkunut. Ihan sama vaikka huutaisikin päivät. On kuitenkin itselle niin tärkeää, kun saa nukkua hyvät pätkät yöllä. Viime viikkoina, kun mies on ollut kotona, olen yrittänyt "säännöllistää" elämäämme ja nukuttanut poikaa aina tiettyyn aikaan. Hän on nyt tottunut nukkumaan vaunuissa ulkona (vei hänen kohdallaan yllättävän kauan, kun taas veljensä oli "sinut" heti ulkona nukkumiselle) ja nyt unet saattavatkin kestää jo kolmisen tuntia. Jee!
Ja mitäpä tuosta päivien kukkuilustakaan, on se vaan niin ihanaa, kun meillä tällainen pieni ihme täällä on!
Ristiäiset pidimme maaliskuun alkupuolella. Kirjoittelen niistä teille erikseen.
Tämän viikon perjantaina olemme lähdössä rakkaiden ystäviemme kanssa viikoksi Ylläkselle. Ihanaa! Kun vaan tuo aurinko jaksaisi sielläkin porottaa noin kun sen nyt porottaa.
Saa nähdä pääseekö sitä mäkeen ja millä tuloksella.. edellisestä kerrasta kun on aikaslailla aikaa.. =/
Ihanaa ja aurinkoista viikkoa <3

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)