Kuvissa näkyvät ihanat harmaat tyynyt ovat Finlaysonilta. Sävy on juuri minun mieleeni ja ne ovat ihanaa kangasta. Löysin tyynyt Finlaysonin poistopäiviltä syyskuussa, mutta muutamalle onnekkaalle niitä vielä löytyy Tampereen Finlaysonin myymälästä.
lauantai 20. lokakuuta 2012
Sisustusjuttuja
Meillä on ollut muutaman vuoden valkoinen Innovationin Splitback -sohva meidän ns. takkahuoneessa. Olemme haaveilleet, mutta emme ole saaneet aikaiseksi hankkia sen kaveriksi saman "sarjan" nojatuolia. Nyt sitten muutama viikko sitten vihdoin saimme kyseisen tuolin hankittua. Samaan syssyyn minun piti käydä tamperelaisessa Design Boulevardista ostamassa, myöskin jo jonkin aikaa haaveilemani, Hayn Tray pöytä. Olen ihaillut noita pöytiä, mutta sille ei ole oikein ollut paikkaa meillä. Nyt sillekin löytyi oikein hyvä tila, niin pitihän se täyttää :)
Kuvissa näkyvät ihanat harmaat tyynyt ovat Finlaysonilta. Sävy on juuri minun mieleeni ja ne ovat ihanaa kangasta. Löysin tyynyt Finlaysonin poistopäiviltä syyskuussa, mutta muutamalle onnekkaalle niitä vielä löytyy Tampereen Finlaysonin myymälästä.
Kuvissa näkyvät ihanat harmaat tyynyt ovat Finlaysonilta. Sävy on juuri minun mieleeni ja ne ovat ihanaa kangasta. Löysin tyynyt Finlaysonin poistopäiviltä syyskuussa, mutta muutamalle onnekkaalle niitä vielä löytyy Tampereen Finlaysonin myymälästä.
Hullujen päivien löytöjä..
Hulluista päivistä on jo aikaa, mutta nyt vasta saan kerrottua mitä sieltä jäi käteen. Aika vähän tällä kertaa.. Olen yleensä saanut tosi hyvin ostettua sieltä jo valmiiksi joululahjoja, mutta tänä vuonna saalis jäi aika pieneksi.
Paras löytö itselle oli ehdottomasti Henry Lloyd mekko. Tykkään siitä ihan hirveästi. Olen vielä syksyn yrittänyt etsiä neulemekkoa, joka menisi hyvin tällä pienellä vauvavatsallakin, ja tuo HL mekko on kyllä loistava. Kuvaa en mekosta nyt saanut, koska se on ollut niin kovassa käytössä, että on tällä hetkellä pyykissä.
Kotiin löytyi taas vakio-ostos; Gantin kylpy- ja käsipyyhkeitä. Harmi vaan, että vaikka olin ensimmäisten joukossa (hullu minä!) harmaita kylpypyyhkeitä sain vain kaksi, otin sitten kaksi valkoista niiden lisäksi. Onneksi valkoisissa oli kanttaukset harmaalla (ja harmaissa päinvastoin), niin menettelee yhdessä.

Sanni löytyi kivat Vagabondin nilkkurit, Roopelle ne perinteiset Benettonin paidat ja college housut. Noita paitoja tuli taas hamstrattua vähän joulupaketteihinkin.
Siinähän ne suuret ostokset sitten melkein olikin. Muutamia muita pikkujuttuja, muttei mitään kovin ihmeellistä.
torstai 4. lokakuuta 2012
Haamuja, haamuja, haamuja...
Iiiik, Hullujen päivien kuvaston linkki oli paukahtanut sähköpostiin ja oli heti pakko selailla läpi...
Tänään on pakko pitää siivouspäivä, jotta huomenna kun tulee töistä kotiin, saa heittäytyä sohvalle tekeen katalogiostoksia... Aikas kivoja juttuja löytyi jo nyt :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)