maanantai 7. lokakuuta 2013

Yllätysjuhlat miehelleni

Kun nyt kerran aloitettiin juhlista niin jatketaan samaan malliin =)
Mieheni täytti 40 v syyskuun alussa. Hän ei työ- ja opiskelukiireidensä takia halunnut järjestää juhlia, joten minä tyttö päätin järjestää hänelle yllätyssynttärit.
Koska mieheni tykkää kovasti "kasarisukkahousuhevistä", päätin että juhlat juhlitaan kasarihenkeen =).

Rakastan ylikaiken juhlien järjestämistä ja suunnittelua. Näihin mieheni bileisiin etsin ideoita pinterestistä, joka osoittautui (taas kerran) loistavaksi "apuriksi". Tuolta reunan bannerista pääsee suoraan minun pinterest -sivustooni, ko. juhlien kansio on Party -kansio. Toki, kun noita ihania kuvia ja ideoita tuolta kerää, niin ainakin minulla meinaa suunnittelulta lähteä mopo käsistä. 

Kävin muuten juhlien tiimoilta ensimmäistä kertaa itse vaneri- ja maalikaupoillakin =). Halusin tehdä pöytään tarjoiluastioiden alle liitutaulumaalilla maalattuja alusia joihin pystyi kirjoittamaan mitä on tarjolla. Myös meidän isossa ruokapöydässä oli iso alunen, johon juhlavieraat saivat kirjoittaa onnitteluja ym. 


Kutsut tilasin Vistaprintistä. Kutsun takana oli juhlaohjeet.
Koska kutsujen lähettäminen jäi hieman myöhäiseksi, laitoin ystävillemme aiemmin jo facebookissa viestiä, että kaikki varaisivat päivän kalentereihinsa


Kasaribaari, josta sai tehdä drinkkejä.
Suosio oli valtava =)


Alkumaljat =)









Kovia kokeneet menomonot =)


Virvokkeita


Minä kasaritypynä =)
Serkultani oli lainassa ko. kehykset, joissa otettiin juhlavieraista kuvia yksi ja erikseen =)
Ihania muistoja <3



Juhlat onnistuivat mielettömän hyvin. Mies ei arvannut ollenkaan, vaan luuli meidän menevän kaksin syömään ja teatteriin. En ollut hänelle niin sanonut, vaan että jotain pientä synttärijuttua minulla hänelle on. Hän oli sitten ihan itse keksinyt tämän ohjelman.

Sain paljon korvaamatonta apua rakkailta ihmisiltäni. En olisi ilman heitä saanut järjestettyä tuon meidän täystuhon (8kk) kanssa tällaisia juhlia. Jotkut pakastivat kassi kaupalla jääpaloja, yhdet jemmasivat juomia, pojat kehittelivät poikien päivän, jotta mies saatiin kotona pois juhlapäivän päiväksi. Jotkut olivat auttamassa täällä kotona heti aamusta, kun sankari saatiin pois jaloista jne jne. Korvaamattomia ihania, rakkaita ystäviä.
Ja mikä tärkeintä, melkein kaikki kutsutut (vain neljä taisi joutua jäämään pois) pääsivät paikalle, pystyivät pitämään salaisuuden ja tekivät unohtumattoman juhlan.

KIITOS <3

Rapujuhlia

Nyt en kirjoita ollenkaan, että mihin tämä aika oikein katoaa... No joo!
Olemme taas saaneet ystäväporukalla viettää jos jonkinlaisia juhlia. Elokuussa vietimme jo perinteeksi (kerta viidessä vuodessa =)) muodostuneita rapujuhlia. Serkkuni ja hänen ihastuttava vaimonsa ravustavat meille ravut vaimon kotikonnuilta, siksi niitä on melko runsaasti tuossa pöydässä.  
Tänä vuonna vietimme juhlat heidän kotonaan. Välillä olemme "vuokranneet" saunamökkiä tuosta Ylöjärven asuntomessualueelta, mutta koska tänä vuonna meitä oli aika iso porukka koossa, emme olisi mökille hyvin mahtuneet. 
Ilta oli aivan mielettömän hauska ja se venyi aikas pikkutunneille saakka..

Huomatkaa muuten upea kattaus =), se on serkkuni (mies) tekemä =).









Rapujuhlien menu:

Kukkakaalikeitto
Ravut & paahtoleipä
Kylmä- ja lämminsavulohi
Kalapiirakka
Kanttarellirullat
Limekakku