keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Alkuvuoden juhlia

On ihanaa ollut huomata, että täällä on ollut paljon kävijöitä (enemmän kuin aikaisemmin =)), vaikka itse olenkin ollut "poissa".

Iso ja lämmin kiitos siitä!

Meillä on ollut alkuvuodesta monta aihetta juhlaan, mm. isomman poikamme 7 vuotis synttärit =). Mihin tämä aika oikein katoaa? Juurihan hän oli samankokoinen kuin tuo pieni tuhistelija.

Roopen toivomus oli, että hän saisi lego Chima -kakun. Ja sellaisen mummu sitten teki.
Pidimme ensin lauantaina "aikuisten" synttärit ja sunnuntaina oli kaverisynttäreiden vuoro. Tänä vuonna emme pitäneet kovin isoja synttärikutsuja, koska tuo pieni mies oli vielä niin pieni. Roopen kaverisynttärit meinasivat paisua koko eskariryhmän kokoisiksi, mutta onneksi hän päätyi kutsumaan vain ryhmän pojat sekä muutaman muun tärkeän kaverin. Siltikin heitä oli 11 henkeä. Toki mielelläni olisin ottanut tyttöjäkin synttäreille, mutta oli selkeämpi tehdä rajaus poikiin, kun olen sitä mieltä että vain muutamaa ei voi jättää kutsumatta, ettei kenellekään tule paha mieli.
Mieheni oli vielä tuon kaverisynttäripäivän töissä, mutta onneksi sain rakkaan ystäväni Lauran tänne minua auttamaan (lähinnä kantelemaan tuota pientä kummipoikaansa). 




Tämä ihana kortti tuli kummeiltani ja heidän lastensa perheiltä.
Kortti ja niiden taitava tekijä löytyy osoitteesta:


Käykääpä kurkkaamassa, miten ihania kortteja <3
Niitä saa myös tilata =)






omatekoista guacamolea, nams!



Pöydässä Finlaysonin Pop -kankaasta ommeltu pöytäliina.
Valitettavasti tuo harmaa kangas ei enää ole valikoimassa, mutta ihana kesäinen lime ja klassinen musta löytyy mm. kernivahakankaana.


Chima -kakku




7 kynttilää <3



Kolmen suklaankakku, vähän suttunen reuna =(



 Lego-ukkoja


Kaverisynttärit
Finlaysonilta löytyy nyt tuota ihanaa elefantti -kuosia myös servetteinä..
 toivottavasti tämän kuosin valikoima vaan kasvaa  =)




2 kommenttia:

  1. Oih, mistä nuo mahtavat legoukot on tehty? Ja miten? :)

    VastaaPoista
  2. Heippa!
    Voi anteeksi, että vastaan vasta nyt. Jostain syystä kommenttisi tuli näkyviin minulla vasta nyt :/.

    Legoukot on tehty Candy melts suklaasta, silikonisilla legomuoteilla =). Meillä on ollut niitä monilla lastensynttäreillä ja olen tehnyt niitä ystävien sekä sukulaisten lapsien synttäreille. Aina ovat menneet kuin kuumille kiville.

    VastaaPoista